sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Torsti erikoisnäyttelyssä

Torstin näyttely nro 2 (ensimmäinen virallinen) oli sitten SBCAK:n erikoisnäyttely Jämsässä. Onneksi saatiin Sanni mukaan ja esittämään Tootii kehässä
Lopputulos oli sitä mitä odotinkin: Erittäin Hyvä eli EH. Tässä arvostelu kokonaisuudessaan: "13 kk vanha mustavalkoinen. Hyvä sukupulileima, hieman lyhyt linjainen uros. Voimakas hyvän muotoinen pää. Hieman karvattomat silmänympärykset häiritsee. Oikea purenta. Hieman lyhyt kaula. Paremmat kulmaukset niin edessä kuin takana parantaisivat linjaa (?) Hieman niukka takaosa kokonaisuudessaan. Hyvä runko, liian niukka liikerata ja liikkeessa tulisi olla enemmän ulottuvuutta". Elina Haapaniemi
Tulos olin odotusten mukaninen, joten seuraavan kerran ehkä syksyllä.

Taas tapahtuu!!

Loman kunniaksi ajoimme Lietoon uusiin metsiin ja samalla tutustuttiin uusiin maalimiehiin. Torsti oli aika pätevä, vaikka itse sanonkin. Ensimmäinen pisto lähti ylämäkeen ja vaati aikamoista ratkaisukykyä, että pääsi   perille saakka. Otimme myös yhden tyhjän piston ja sekin onnistui lopulta oikein hyvin
 Tässä meikäläinen lähettää Turon matkaan..
 Ja sieltähän se maalimies löytyi patukan kanssa. Onneksi tämä Jonna-maalimies osasi leikkiä kunnolla
Viimeiselle pistolle sitten karattiin, mutta pääasiahan on, että oli hauskaa..
Ja Turo oli tietenkin tavoilleen uskollisesti aika ajoin aikamoinen "pelle hermanni". Maalihenkiöt löytyivät kuitenkin ja sehän se on pääasia 



sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Vihdoinkin kevät!

Vihdoinkin näyttää siltä, että kesä on tulossa ihan kohta! Lumet hävisivät nopeasti viikossa kun sää lämpeni ja saatii vesisateita. Ihanaa! Maastossa olemme harjoitelleet henkilöetsintää ja täytyy vain ihmetellä kuinka taitavaksi Torsti onkaan kehittynyt talven aikana. Tosin on kuin "iso eno" Tarmo, joka karkasi jo autolta radalle ja sieltä maalimiehelle ennen kuin ehdin lähettämäänkään. Esine-etsinnässä saamme tehdä vielä PALJON töitä: Torsti toki hakee esineen, mutta pitää sen itsellään ja menee kauemmaksi silppuamaan sen. Vaan mikäs kiire tässä!